”Aina” yksin ja etänä
Kuvan näkymä on tyypillinen osa tyypillistä työpäivääni. Teen yli 80 prosenttia haastatteluista etänä. Teams on korvannut puhelimen niin, että yli puolet haastatteluista teen Teamsin kautta. Sen lisäksi suoritan yrittämisen ammattitutkintoa täysin etäyhteyksien kautta. Lähes kaikki infot hoidan etänä, koska ne melkein aina striimataan. Lisäksi osallistun etänä aika ajoin journalisteille suunnattuihin koulutuksiin.
Pidän viikoittain suunnittelupalavereja itseni kanssa. Niitä sentään on mahdoton hoitaa etänä. Tänään kysyin nihkeässä palaverissani itseltäni, miltä sinusta tuntuu tämä tilanne. Olen miettinyt vastausta ja tässä se nyt tulee.
Haluaisin pidemmän työmatkan, jotta saisin raitista ilmaa ja arkiliikuntaa. Tällä hetkellä työmatkani on kaksi metriä, sängyltä päätteen äärelle. Kun on kiire, niin töihin pääsee nopeasti, mutta toisaalta harvoin enää on kiire, koska en tee hektistä uutistyötä. Toki teen uutistyötä, mutta joudun ideoimaan lähes kaikki uutiset itse, ja kun toteutan ne, niillä ei yleensä ole kiire.
Toivoisin, että voisin tehdä jotain tiimin kanssa ja kuulua johonkin työyhteisöön, jonka jäsenten voisi nähdä liikkuvan livenä eikä virtuaalisessa ympäristössä. Läsnäolon kokeminen haastattelussa on asia, jota olen miettinyt jonkin verran. Kaksi viikkoa sitten tapasin haastateltavan oikeasti, koska henkilöhaastatteluun toivottiin läsnäolon tuntua. Sitä tulee automaattisesti, kun tehdään yhdessä asioita esim. juodaan kahvia ja etsitään haastateltavan työhuonetta. Olen sitä mieltä, että läsnäolon kokeminen pitkissä henkilöjutuissa on tärkeää. Sen sijaan asiajutussa, joita olen sen jälkeen tehnyt Teamsilla, läsnäolo etänä mielestäni riittää. Jos kysyn haastateltavan näkemyksiä yritysvastuudirektiivistä, ei lukija varmaankaan tarvitse läsnäoloani siihen, vaikka sitä kautta jutusta voisi saada hauskan, mutta se ei enää palvelisi alkuperäistä tarkoitusta. Puhelimitse minusta on hyvä tehdä lyhyitä ja nopeita uutishaastatteluja, joissa haastateltavalla on aikaa noin vartti.
Toivoisin sellaisen tiimin, jonka kanssa voisi ideoida. Minulla onkin kaksi kollegaa, joita olen viime aikoina tavannut ja olemme ideoineetkin yhdessä, mikä oli kivaa. IDEOINTI on kuitenkin niin tärkeä osa työtäni, että siihen tulisi satsata enemmän. On tosi tylsää ideoida itsensä kanssa, tulkaa ideoimaan kanssani! Muistan, kun joskus opiskeluaikana ideointityöpajassa tunti alkoi niin, että kaikki heittivät ilmaan jotain ihan pähkähulluja ideoita. Kun niitä ryhmässä pureskeltiin, niin lopulta syntyi konkreettinen juttuaihe, jonka joku toteutti.
Osallistuin kuukausi sitten free-journalistien tapaamiseen Sitrassa. Se oli äärimmäisen kiinnostava, koska siellä ennakoitiin LÄHIryhmissä tulevaisuuden maailmaa ja miten sitä voisi jo nyt lähestyä. Sellaista pitäisi olla enemmän. Muistiinpanot ovat pöytälaatikossa, vaikka asioista pitäisi kertoa juuri silloin, kun ne on kuullut. Mutta enpä kerro, vaan menen sinne pöytälaatikkoon.