Yrittäminen on yhtä vuoristorataa
Vieläkään en ole tottunut yrittäjän arjen epävakauteen, joka välillä kourii ja sitten taas palkitsee. Joulukuussa kävin työmatkalla Strasbourgissa tutustumassa kuvassa näkyvään europarlamentin rakennukseen. Siellä meni käytännössä koko viikko, minkä aikana en tehnyt juttuja. Päivät täyttyivät kiinnostavista tapaamisista. Se laskettiin yritykseni näkökulmasta minun palkattomaksi lomaksi.
Palasin joulun alla kotiin ja edessä olivat joulunpyhät. Tiesin, että yritykseni joulukuun tulos olisi muita kuukausia heikompi, mutta ajattelin, että tammikuussa sitten alkaa taas parantua. Mutta…tammikuu olikin hiljaisempi kuin koskaan. Mitä siis yrittäjä tekee? Alkaa myydä ja markkinoida. Sain yhden uuden arvokkaan asiakkaan, mutta minkäs teet, kun vanhat eivät tilaakaan entiseen malliin.
Uutisissa puhutaan taantumasta. Kun näen talouden suuntaa kuvaavia käppyröitä, niin ajattelen, että tuolla tämä pikkuruinen yritykseni räpistelee muiden joukossa. En keksi muuta syytä tähän, kuin että asiakkaani ovat painaneet jarrua päälle ulkopuolisten ostojen suhteen. Tammikuun tulos oli selkeästi vuoden 2023 tammikuun tulosta heikompi. Mutta helmikuussa alkaisi näkyä valoa, ajattelin. Ideoin päivätolkulla ja löysin uuden yhteistyökumppanin, jonka kanssa ideoimme kaksin.
Sitten tänään oli se päivä, kun valoa tuli runsaasti. Yksi tutuista asiakkaistani teki niin ison tilauksen, että koko helmikuu on pelastettu ja pitkälle maaliskuuta. Lisäksi olen pienoisen epätoivon syövereissä laittanut uusia ideoita liikkeelle, ja yksi mukava keikka on tulossa ja useampi ihan huulilla. I love my job!
Yli kaksi vuotta yrittäjänä pakottaa tottumaan laskuihin ja nousuihin. Ehkä en olekaan osa maailmanlaajuista taantumaa, vaan kenties on sattumaa, että vuosi alkoi näin. Mitä tästä opin? No ainakin sen, että ei kannata alkaa levätä laakereilla silloin, kun menee mukavasti. Juuri silloin on varauduttava niihin aikoihin, kun ei mene yhtä mukavasti.
Työsuhteessa näitä asioita ei tarvitse miettiä ja jokainen loma, etenkin työmatka on palkallinen. En vaihtaisi kuitenkaan enää tätä epävarmuuttani entiseen. Ehkä luonteelleni sopii elämä, jossa mennään tunnelin kautta valoon ja taas tunneliin, jonka päässä alkaa pilkottaa valoa. Voiko täällä ylipäätään suunnitella mitään varmaksi?
Ehkä pahinta on jos ideat loppuvat tai sormet katkeavat. Mutta tänään en ajattele negatiivisia asioita, vaan sitä, että minulla on ainakin kuukauden ajan mahdollisuus ajatella, että kyllä tämä kantaa.