Ajatus lomasta kellahti nurin
Yrittäjien someryhmässä törmäsin postaukseen, jossa muistutettiin, miten tärkeää on pitää lomaa siitäkin huolimatta, että tuntee tekevänsä juuri sitä työtä, josta nauttii. Kun luin postausta, tuli mieleeni, miten absurdilta se kuulostaisi työsuhteisen elämässä. 30 vuoden työsuhdeurani aikana en muista kuulleeni tuollaista muistutusta. Päinvastoin. Kaikki odottivat, enemmän kuin mitään, lomia! Niin minäkin. Tämäkin asia on nyt jotenkin kellahtanut nurin.
Viime kesän ja toissa kesän olin kesätöissä. Ajattelin, että jos tänä kesänä pitäisinkin lähes koko heinäkuun vapaata. Toisin kävi. Minua pyydettiin kahteen kesätyöpaikkaan ja otin ne molemmat. Kummatkin ovat kiinnostavia työtehtäviä ja tärkeitä yhteistyökumppaneita. Oikeastaan, kun katson kahta edellistä vuotta taakse päin, niin juuri heinäkuut ovat yritykseni kannalta parhaita kuukausia. Niin kauan, kun asia on niin, en lomailekaan heinäkuussa, vaan joskus muulloin.
Pohdin tässä, miksi lepääminen on tärkeää. Tänään oli työpäivä, jolloin pidin tyypillisen 15 minuutin lounastauon. Kahvitaukoa minulla ei yleensä ole, koska kuppi on aina päätteen vieressä. Koska kukaan työkaveri ei keskeytä työntekoa juttelemalla muusta kuin työstä, niin työnteko ei keskeydy. Ei tule rentouttavia taukoja. Tämä kyllä helposti johtaa siihen, että kun nousee päätteen ääreltä, niin voi alkaa huimata.
Eilen kävin lenkillä klo 11. Se onnistui, koska oli sopiva tauko ja kiva keli. Näin pitäisi tehdä useammin. Lenkkeily ja salilla käynti keskellä työpäivää ovat asioita, joita en ikinä tehnyt työsuhteessa. Tiedän kyllä työpaikkoja, joissa niin voi tehdä. Se vaikuttaa viisaalta, koska liikunta tuo yleensä muutaman tunnin tehokasta työaikaa lisää.
Lepääminen on oikeastaan aika kiinnostava käsite, eikä ollenkaan helppo. Voisi ajatella, että lepoa on vaikkapa maata auringossa ajattelematta mitään. Harvoin kuitenkaan onnistun olemaan ajattelematta mitään. Monesti juuri levossa ja hiljaisuudessa pää alkaa kelata asioita, joita en haluaisi kelata. Sen sijaan, kun uppoudun täysin johonkin, niin se on monesti enemmän lepoa, vaikka ei siltä näytä. Kirjoittaminen voi oikeasti olla lepoa, vaikka sitä tekisi vähintään kahdeksan tuntia päivässä. Tämänkin kirjoittaminen on lepoa. Lähes aina taiteen kokeminen on minulle lepoa, vaikka se itkettäisi ja ahdistaisi. Minulle lepoa on kulkea isoissa kaupungeissa ruuhkassa ja metelissä, kun ympärillä on elämää. Jos vaellan luonnossa yksin, saatan pelätä, oikeasti.
Olen sitä mieltä, että ihmisen on hyvä levätä ja etenkin nauttia elämästä mahdollisimman paljon. Lepo ja lomailu ovat kuitenkin kovin yksilöllisiä asioita. Olisi kiva kuulla milloin ja miten sinä lepäät.